lauantai 1. marraskuuta 2008

Ensilumi nähty!

Tänään aamupäivällä se ensimmäinen talven merkki sitten hieman näyttäytyi! Ehkä peräti minuutin ajan ilmassa leijaili lumen näköisiä hiutaleita, jotka maahan osueessa katosivat. Pienen lumikuuron vaikutus maisemaan oli siis olematon! Pohjoisessa Suomessa sensijaan lumi on jo maahan asettunut ja maiseman vaalentanut.

Olen muutaman viikon lopun aikana saanut takapihalle aikaan varaston. Räystäslaudat ja yksi väliseinä oli tämän päivän saavutus tuossa urakassa. Väliseinä tehtiin talon rakentamisesta yli jääneistä laudoista. Tulipahan myös niille jotain käyttöä. Vieläkin, pari vuotta rakentamisen päättymisen jälkeen, tontin laidalla on pressujen alla tätä ylimääräistä lautaa, rimaa, tiiltä, harkkoa ja varsinkin trukkilavoja! Noita lavoja, joita ei raksaprojetkin alkaessa ollut yhtään, vaikka tarve oli suuri, on nyt haitoiksi asti. Juhannuskokon voisi tietysti niistä koota, mutta kokkoa ei tontin laidalla taida saada poltella ilman että naapurit tai virkavalta puuttuvat asiaan.
Varastoon pitää vielä laittaa peltikatto, jotta se ei ihan lahoamaan pääse, jaa saadaan polttopuille ja työkaluille ja muulle "tärkeälle tavaralle " kuivat tilat. Nyt katto vielä vuotaa hiljalleen sateen sattuessa.
Mielessä on käynyt myös lepakon pöntön tekeminen varaston päätyyn. Malli voisi olla vaikka tällainen.
Talon ympärillä kun syyskesän hämärissä äänettömästi lenteli lepakoita. Ainakin ne siltä näyttivät. Olen pohtinut mihin ne asettuvat talveksi ja tutkinut myös ullakon nurkkia, jos nahkasiipien piilopaikka sieltä löytyisi. Tuloksettomaksi ovat etsinnät jääneet.  Lepakon pönttöön voisi tietenkin laittaa ns. pönttökameran, niin ehkä lajin tunnistaminenkin onnistuisi. Paikallinen luonnonsuojeluyhdistys pyytää nettisivuillaan havaintoja lähialueen lepakoista. Ehkäpä voisin ilmoittaa omat havaintoni.