lauantai 29. marraskuuta 2008

Kännykkä ei enään soi!

Ensimmäisen kännykkäni hankin muistaakseni vuonna 1997. Silloin se ei ollut vielä kovin yleinen, mutta niitä näkyi jo korvalla jos toisellakin. Ja Nokia oli se oikea merkki. Soittoääniä on sen jälkeen kuulunut dipidiipiidipidiipiidipidiipiiiin ( vai miten se meni?) lisäksi mitä moninaisimpiä ääniä, sointuja, pirinöitä ja musiikkia säkkijärven polkasta räppiin. Ja niin monessa kokouksessa, junassa, bussissa, toimistossa, juhlatilaisuudessa, oppitunnilla, haastattelussa, ruokatunnilla ja yleensäkin sopimattomalla hetkellä on ilmoille kajahtanut ÄÄNI! Ja ääni on herättänyt omistajansa anteeksipyytävin elein hätäisesti hapuilemaan taskuaan tai laukkuaan äänen vaientaakseen. Toimistotyöntekijänä olen saanut tottua naapurihuoneesta tai käytävältä kajahteleviin musiikkiesityksiin. Harvoin se kuitenkaan on ollut erityisen häiritsevää. Paitsi kun kuulee kahdeksannen kerran tunnin kuluessa "Anna mun mennä!"

Keski-ikäistä mieltä ovat hälyäänet alkaneet ärsyttämään.

 Jo muutama vuosi sitten otin tavakseni jättää puhelimeni huoneeseeni lähtiessäni ruokatunnille (tai  -vartille).  Ruokapöydässä on kuitenkin aina useita puhelimia ja ne myös soivat. Itse en enää ruokailuani puhelun takia keskeytä. Lisäksi viimeisen vuoden aikana on puhelimeni profiilina ollut pääasiassa "kokous"  , jolloin soittoäänenä on vain vaimea piippaus. Ääni on tarkoitukseensa ihan riittävä. Olen huomannut, että sama tapa on yleistymässä  ja oikeastaan enään harvoin kuuluu mitään soittoääniä oman puheliemen piippailun lisäksi. Onkohan soittoäänien myynti jo vähenemässä? Hälyäänet vähenevät. Ehkä.