keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Mikä ihmeen Ryttylä?

Ekassa kirjoituksessani tähän blogiin suomensin ja suorensin hieman käyrää rantaa. Nyt vähän Ryttylästä.
Kymmenisen vuotta sitten, kun etsiskelin asuntoa itselleni ja perheelleni täältä Kanta-Hämeestä, laitoin nettiin johonkin sfnet:n asuntoryhmään tekstin, jossa etsiskelin kattoa pääni päälle Riihimäen seudulta.  Latoinpa pienen ilmoituksen tänne paikalliseen lehteenkin. Nettikyselyyn tulikin sitten parin päivän päästä jo vastaus, jossa kerrottiin, että olis rivitalon päätypätkä tarjolla "Ryttylässä".
Olin revetä. Ryttylässä???? Hihitystä kuului myös selkäni takaa kun viestiä luin. Lehti-ilmoitus johti yhteydenottoon, jossa tarjottiin kolmiota Riihimäeltä Peltosaaresta. Peltosaaresta oli jo sfnetissä varoiteltu. Valitsin siis Ryttylän. Ensivaikutelma oli vähän ankea. Ei näkyny ketään missään. Ei varsinkaan lapsia. No löytyivät  ne lapsiperheetkin ja koulu, jossa pari sataa oppilasta. Ei hullumpaa.
Ryttylä on Hausjärven kunnan yksi neljästä taajamasta. Asukkaita noin noin 1840. Muut taajamat ovat Oitti, Monni ja  Hikiä. On niitä kyliä muitakin. Kuru, Nyry, Kara ja Karhi. Ja vielä Maitoinen ja Puujaa. Hauskoja kummia nimiä kylillä täällä. Junalla pääsee noihin neljään ensin mainittuun. Kartta löytyy tästä.