maanantai 4. toukokuuta 2009

Suomalaista ruokaa globaalisti


Suomessa riittää herkkuja! Se unohdetaan usein kun haetaan niitä makuelämyksiä kaukaisista maista ja hiki päässä chiliä vätkytetään.


Esimerkiksi vähän pohjoisista herkuista. Vaikkapa poronkäristys kunnon pottuvoin kanssa tarjottuna vie kielen mennessään. Kera puolukkahillon poronkäristsys on parhaimmillaan.

Porosta edelleen hyvä ruokakulttuurin helmi on kuivalilha. Nytkin sitä läppärin vierellä puukon kera pieni pala on. Sääli että viimeinen pala, tällä kertaa. Kuivalihakeitto, jota viimeksi särvin Savukosken Kuivalihamarkkinoilla, on myös herkullista.

Lisäksi mainituksi ansaistee tulla Oulun pohjoispuolella tunnettu rössypottu, jonka faneila on facebookissakin oma ryhmänsä. ( kuten myös kuivalihalla). 70 -luvulla rössyä oli tarjolla myös kouluruokailussa. Nam.

Myös Lapin puikulapottu on mainio.

Veriruuista kampsut taitavat mennä perinneruokien puolelle. Tietääkö täällä joku mitä kampsut ovat tai onko joku jopa päässyt niitä maistelemaan? Kotona tuota oli tarjolla viime vuosituhannella. Keitettyjen perunoiden kanssa kampsut voisipulikastikkeella höystettynä ovat maukkaimmillaan. Seuraavana päivänä näistä "potunlopuista" voi vielä tehdä maukaan pyttipannun ilman makkaraa ja munaa.


Kalaruuista voissa paistettu hauki ja suolasiika ovat maukkaimpia. Myös ahven maistuu niin keitettynä, paistettuna tai grillattuna. Tönkkösuolattu muikki jota Kuusamossa nimitetään myös Kitkan Viisaaksi ( vaikkei oliskaan tönkkösuolattu). Saman niminen viinaryyppy ei oikein vakuuta, mutta voi sitäkin Rukan ravintoloissa testata. Jos verenpaine kestää.

Riistaruuista lintukeitto ( kanalinnuista riekko, teeri, metso, pyy tehty lihakeitto) tulee vielä mieleen.

Jälkiruokia:
Mikrossa kuumennettu leipäjuusto  ( tai juustoleipä) hillojen kannssa tarjottuna on omaa luokkaansa.

Leipäjuusto kahvin kanssa tulee nauttia seuraavasti:
Paloitellaan leipäjuusto käsin kahvikuppiin siten, että kupista täyttyy juustonpaloilla noin 2/3. Kaadetaan kuppiin kuumaa pannukahvia täyteen. Juodaan kahvi sivistyneesti siemaillen lähes kaikki, minkä jälkeen kaadetaan kuppiin lisää kahvia. Siemaillaan kahvia ja samala lusikoidaan kahvissa maustuneet leipäjuustopalat suuhun. Kahvi tulis juoda mustana, mutta ei maito tai kermatilkka herkkua pilaa.



Kirjoitin tämän tekstin aikaisemmin tänne ja tänne.