tiistai 16. kesäkuuta 2009

Portaita tekemässä










Aloitin eilen ullakkoportaiden tekemisen. Suunnitelmahan on ollut ruutuvihkossa jo jonkin aikaa.
Eilen sain reisilankut ja pari askelmaa paikoilleen. Vaati aikamoista säätämistä saada aluksi kaltevuus, nousu ja etenemä kohdalleen. Merkitsin lankkuihin askelmien paikat vaakasuorilla viivoilla molemmin puolin lankkua. Tein sapluunan kiinnitysruuvien paikkojen merkitsemistä varten ja porasin ruuvien kohtiin 12 mm:n kolot, jotta voin piilottaa ruuvinkannat puutapeilla. Ruuvasin askelmien ruuvit valmiiksi paikalleen. Tänään ruuvasin kaikki askelmat paikoilleen. Askelmat ja reisilankut tein samasta materiaalista (147*47 mm lankku). Sahaukseen käytin isältäni jäänyttä Metabo-merkkistä käsisirkkeliä. Kestävä peli kun ottaa huomioon, että isäni käytti sitä työssään 80-luvulla! Isäni oli kirvesmies, jonka kädenjälki näkyy vielä pitkään komeina taloina kotiseudullani Kemijoen varrella.
Portaiden askelmat ovat nyt paikallaan ja nyt on mietittävänä kaiteiden malli. Kaiten korkeutta arvioin nousemalla portaalle ja mittamaalla etäisyyden kuvitteelliseen kaiteeseen korkeudelle joka tuntui tukea hakevalle kädelle luontevalta. Tulokseksi sain 85 senttiä. Pitää vielä tarkistaa onko jossain rakennusmääräyksissä jotain suosituksia kaideratkaisuiksi.