keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Ikä ja tietokoneet

Joku varmaan kokee tietokoneen käytön vähemmän kiinnostavaksi, vaikka ne, jotka näin ovat sanoneet, eivät yleensä tiedä mitä koneellaan tekisivät. Esimerkiksi eräs pirteä yli 70-v tuttavani kävi kunnan järjestämän tietokonekurssin tumpeloille (joku tämmöinen nimi kurssilla oli). Olivat käyneet perusasiat läpi ja surffailleet netissä mm. nettipankin käyttöä oli harjoiteltu samoin kotikunnan ja kelan sivuja ihmetelty. No kurssin käytyään seniori totesi, että eihän se niin vaikeaa ollutkaan, mutta en minä vaan tiedä mitä koneella tekisin, tai nettiyhteydellä. Nykyään jo monet iäkkäämmätkin eläkeläiset käyttävät nettiä kun lapset ovat koneen mummon mökkiin puoliväkisin asentaneet. Skypeä ja nettiä vähän käytellään ja muutama hurja innostuu kirjailemaa jossain keskustelupalstoilla ja joku jopa seuraakin hakee. Kuten nuoremmatkin. Mutta jos seniorikansalainen ei koneen käytöstä kiinnostu, ei sitä pidä häneltä vaatiakkaan. Tuputtaminen on vastenmielistä ja palvelujen pitää edelleenkin toimia ilman nettia ja tietokonetta. Monelle myös kännykän käyttö puhelimena riittää, tekstiviestin lähettäminen tai edes vastaanottamien ei kiinnosta tai sitä ei vain jaksa opetelle.
Tietokoneet ovat kuitenkin jääneet suurelle osalle vanhempaa väestöä vieraaksi ja hankaliksi asioiksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että monien palvelujen hyödyntäminen ei onnistu, koska ne yhä enemmään siirtyvät nettiin.

Onkohan vanhusten taloissa ja hoitokodeissa tietokoneita asukkaiden käytössä? Olisi mielenkiintoista lueskella jonkun seniorikansalaisen ajatelmia tekemisistään ja ajatuksistaan. Twitteri olisi hyvä väline jos vain käyttäjiä ja laitteita olisi.

Tietokoneita kertyy vähän kaikkien koteihin, ainakin niille, jotka koneita työssään ja vapaa-ajallaan käyttävät tai joutuvat käyttämään. Ja niitähän vanhempi polvi ihmettelee tai ainakin päivittelee.

Asunnostani löytyy yksi vanha pönttömäkki 80-luvulta. Toimi vielä kolme vuotta sitten, mutta sitten sippas eikä käynnisty vanhalla systeeemikorpullakaan. Yksi vanha pöytäkone POMI,joka vain vanheni W95 käyttiksen mukana. Pöytäköne Fujitsu,jonka ukkonen särki, siinä oli jo XP. Tiedot onnistuttiin hakkeroimaan esiin kovalevyltä avuliaan bittinikkari välineillä. Yksi epäkunnossa oleva kannettava Compac. Ei vain käynnisty enää, ei.
Toimivia ja käytössä olevia on Fujitsun pöytäkone, jossa Vista (prkle), miniläpäri Acer Aspire, Fujitsu Amilo läppäri ja HP 6530b työläppäri.

Eli epäkuntoisia koneita 3 kpl ja kunnossa olevia 4 kpl. Lisäksi on vielä kaksi vanhaa näyttöä. Elektroniikkaromua siis 5 möykkyä. Mäkin uumeniin ja sen vanhoihin korppuihin jäi mm. gradu-aineistoni ja muutamia nostalgiaa herättäviä pikku pelejä. Esim. Tetris, Qrystal Quest, BDC, Larry, Bloppo, Surgeon....Ja nämä ovat täysin mystisiä omalle jälkikasvulleni.Sille nettinatiiville.