sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Oma maa mustikka muu maa?

Lukaisin aamupäivällä Hesarin ja luin siitä myös lyhyen tekstin, jonka kirjoittaja on Ilkka Malmbeg. Hän on kirjoittanut jo vuosikausia hannkimansa Suomen halvimman hehtaarin vaiheista. Hehtaari on Posiolla.
Nyt hän oli käynyt Ruotsin Lapissa ja Norjassakin. Totesi molemat hienoiksi, siisteiksi ja tyylikkäiksikkin. En väitä vastaan. Upeita maisemia, tyylikkäitä kyliä ja ystävällisiä ihmisiä molemmissa naapurimaissa on.
Malmberg ihmetteli miksi matkusti itää kohti ja samalla totesi "Kemijoki-hoh hoijaa"

En kritisoi kirjoitusta, koska se kertoo mielestäni tyypillisestä suomalaisesta näkemyksestä. Muu maa mansikka. Ja sitä muuta maaatahan me sankoin joukoin matkustelemme lomamatkoillamme ihailemaan. Eikö vain? Elämyksiä, henkeäsalpaavia maisemia. Ja samalla saatamme katsoa vähän alaspäin köyhempiä maita ja asukkaitaan. Vaikka ei pitäisi, eihän?

Kertooko tämä vähän myös siitä miten arvostamme omaa maatamme ja miten sen näemme? Olemmeko vähän kotiseutusokeita ja vieraskoreitakin? Nuorempana asuessani Lapissa, en juuri kiinnittänyt huomiota lähiympäristöön, vaan katselin kauemmas. Sinne Ruotsiin ja Norjaankin ja vähän ihan pohjoisimpaan Suomen Lappiinkin. Pyhätunturikin oli hölmöille turisteille varattu. Ja se Kemijoki oli minullekkin silloin aika hoh hoijaa, vaikka siellä ahkerasti kalastelinkin. Oli vissiin liian lähellä ja liian arkinen. Ja eipä se kovin ihmeelliseltä auton ikkunastakaan katsoen näytä.

Mutta kun aikuistuu ja ikää tulee enemmän, on mieli ainakin minulla muuttunut. Jos on muualla upeaa, niin on sitä Suomessakin. Ja myös Lapissa siellä Kemijoellakin. Pitää vain katsoa ja kuunnella kunnolla, ajan kanssa.

Kemijoen matkailullisia mahdollisuuksia ei varmastikkaan ole käytetty loppuun jos nyt käytetty ollenkaan? Ei ole näkynyt lehdissä, televisiossa eikä netissäkään markkinointia, jossa olisi esitetty jotain Kemijoen mahdollisuusksia. Nyt sentään on Lapissa käynnistymässä hanke, jossa kaikki Koillis-Lapin kunnat ovat nostamassa esille Kemijoen matkailumahdollisuuksia. 80-luvulla joen käyttöä rajoitti voimakkaasti silloin vielä käynnissä ollut puun uitto. Se oli myös jonkinlainen turistinähtävyys, koska monet ohikulkumatkalla olleet matkailija pysähtyivät hämmästelemään heille vierasta näkymää. Sumaa, joka Autionimen vastuun kohdalla täytti yli puoli kilometriä leveän joen usean kilometrin matkalta kesä-heinäkuun aikana. Kun uitto on loppunut joki tuolla alueella on nyt vapaa, myös jokimatkailun kehittämiseen. Toivottavasti meneillään oleva hanke tuottaa jotain konkreettista eikä jää muutaman opastekyltin ja vaatimattoman esitteen tasolle.