lauantai 15. elokuuta 2009

Löytöjä kaapin pohjalta


Vuosien kuluessa suomalaisiin koteihin kertyy kaiken laista tarpeellista tavaraa, joka jossain vaiheessa muuttuukin statukseltaan jätteeksi. Tästä aiheutuu pulmia tai ihan ongelmia, vaikka ongelmajätteestä ei olisikaan kysymys. Mihinkähän tämä ja varsinkin tämä löytö pitää toimittaa? Kierrätykseen johonkin vaiko roskapöntöön jos se sinne vain mahtuu?
No pienellä nettisurffailulla löytyy ohje pulmaan kuin pulmaan.
Esimerkiksi sähö- ja elektroniikkaromun toimituspaikan voi löytää täältä tai täältä.

Pienellä kaappien kaivelulla kotoani löytyi läjä vanhoja, rikkinäisiä kännyköitä. Kuvahan niistä piti näpätä. Ja tietysti kännykällä (E71).

Vanha ja vielä teknisesti toimiva Ringo taitaa olla tuon kuvan vanhin kapine. Onha se peräisin ihan muinaiselta 90-luvulta. Ringon laitan takaisin talteen. Onhan se sen verran sympaattisen näköinen kapula verrattuna nykyisiin siroihin laitteisiin, joilla voi jopa soittaa puheluja. Muut kännyromut meneen ser-keräykseen. Tallessa on myös vanha Aplen pönttö-mäkki, jolla aikoinaan kirjailin opinnäytetyöni. Ja pelasin myös niitä wanhoja hywiä tietokonepelejä. Mustavalkoisesti.