torstai 30. heinäkuuta 2009

Kindleä dotellessa

Kävin taas kirjastossa ja lainasin tiiliskiven nimeltään Kiinalainen. Opuksen on kirjaillut Henning Mankell. Se Wallander-hahmon luoja, jonka tuotoksia ruotsalaiset tv-tuottajat ovat kelpo tv-sarjoiksi tuottaneet. Pesevät mennentullen kaikki seeäsiit yms.

Tuo kirja on paksu ja siksi vähän kömpelö luettava. Olisiko tällaisen lukeminen ergonometrisesti terveempää Kindlellä tai jollain muulla sähköisellä kirjan lukulaitteella?

Voipi olla, että Kindleä ainakin kokeilen jos se joskus tulee myyntiin Suomessa. USA:ssa Kindle maksaa noin 300 $. Suomen hinta on tietysti sama mutta USA:n hinta varmaan kerrotaan piillä, neliöjuuri kahdella tai jollain muulla mystisellä kertoimella ennen myyntiin laittamista kuten muutkin hinnat Suomessa.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Patsastelua niemessä

Pelkosenniemen suuri poika saa sitten ansaitsemansa patsaan näkyvälle paikalle syntymäkuntansa keskustaan. Koska patsas on tehty puusta, se patinoitunee vuosien myötä tyylikkäästi ennen lahoamistaan. Ellei sitten paikallinen nuoriso tai varttuneempikin aktiivi patsasta omilla merkeillään ja toimillaan turmele. Puupäistä AndyAnttia saamme sitten nähdä lähipäivinä netissä ja tv-lähetyksissä ja tietysti paikan päällä Niemessä.
Toivottavasti patsas on tyylikäs ja taidolla tehty. Kuvia siitä ei vielä ole näkynyt. Andy McCoy on kuitenkin patsaansa ansainnut.

Elävä AndyAntti on kuulemma perustanut uuden bändin, mikä takaa, että tämä persoonallinen ja musikaalisesti lahjakas julkkis pysyy julkkiksena vielä pitkään. Ehkä jopa pitempään kun puupääpatsaansa. Ja imitaattorit saavat jatkaa andyämistään puupäällä ja ilman.

Vähän täydennystä aamun kirjoitukseen.

No nyt se patsas on sitten paljastettu. Näkönen on.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Luontoystävällinen Suomi ja suomalaiset

Lukaisin Ilta-Lehden nettisivuilta jutun, jonka otsikko on "Kuvitelmat luontoystävällisestä Suomesta ovat puppua" Otsikko ja itse juttu pistivät ajattelemaan miettimään tilannetta omien havaintojen ja elämänkokemuksen pohjalta.

Suomalaiset arvostavat luontoa ja hakeutuvat lomillaan sankoin joukoin luonnon helmaan mökeilleen. Omalle tai vuokratulle. Mökkeilyinto on tosin tilastojen valossa hieman laantumassa ja moni jää kotikaupunkiinsa tai singahtaa pallon toiselle puolelle luonnon helmaan aurinkoiselle rannalle tai toiseen, omaa kotikaupunkia mahtavampaan ja hienompaan, ulkomaan kaupunkiin. Suomalaiset siis arvostavat luontoa ja ymmärtävät sen arvon.

Positiivien arvio luontoa arvostavasta Suomesta karisee kuitenkin kun vilkaisee vaikkapa teiden varsien levähdyspaikkoja tai jätteen keräyspisteitä. Usein nämä paikat ovat uskomattoman sotkuisia paikkoja levällään olevine roskineen ja tahallisesti töhrittyine katoksineen ja vessoineen. Eivät houkuttele pysähtymään. Omista jätteistä huolehtiminen ja jätehuollosta maksaminen on monille suomalaisille todella vastenmielistä puuhaa, vaikka siitä vaadittu rahamäärä normaalituloisen toimeentuloa uhkaa eikä vaaranna.

Metsä on Suomessa voimakkaasti muokattuja talousmetsiä tai hakkuuaukioita. Ikävän näköisiä ja luonnollinen metsä on harvinaisuus. Samon maamme harjut ovat lähinnä soravarastoja, joita tyhjennetään minkä ehditään. Liian usein harjulla on vain soransa arvo. Ajankohtainen asia täällä Hausjärvelläkin. Lupa soranottoon myönnetään kun sitä haetaan.

Vaikea on möys metsiä suojella. Edes niitä vähiä vanhoja. Puheet luonnon monimuotoisuuden varjelemisesta leimataan hyvin nopeasti viherhörhöilyksi, vaikka siitä puhuisi ja muistuttaisi ympäristöviranomainen lainmukaisine määräyksineen.

Sanotaan, että Ruotsissa on siistimpää kuin Suomessa. Kertookohan väite jotain meistä itsestämme?

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Pelätäänkö Suomessa kansalaisvaikuttamista?

Professori Aimo Ryynänen kirjoittaa aiheesta Suomen Kuvalehdessä. Mielestäni aika osuvasti.

Esim.
”Demokratiavertailuissa Suomi ei ole mikään kärkipään esimerkki. Eräässä vertailussa maamme on sijoitettu luokkaan ”pelokkaat”, kansalaisvaikuttamisen laajentamiseen pelokkaasti suhtautuvaksi. Asiassa ei suinkaan ole kyse mistään tunnistamisongelmasta.”

”Maakunnilla ja kunnilla ei ole oikeastaan missään merkittävässä asiassa yksinomaista päätösvaltaa. Kaikki narut johtavat Helsinkiin. Jopa niitä edustavan etujärjestön - Suomen kuntaliiton - päätösvaltaa käyttävät puolueiden keskeiset valtiolliset vallankäyttäjät.”

EU:n tavoittelee läheisyysperiaatteellaan päätöksenteon tuomista lähemmäs kansalaisia. Ja syytä onkin! Suomessa tämä periaate ei toteudu eli suuret päätökset tehdään Helsingissä ja vain näennnäisesti maakunnissa tai kunnissa.


Suomen Kuvalehden artikkeli kokonaisuudessaan löytyy täältä

Tämä sama kirjoitukseni löytyy myös täältä

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Oma maa mustikka muu maa?

Lukaisin aamupäivällä Hesarin ja luin siitä myös lyhyen tekstin, jonka kirjoittaja on Ilkka Malmbeg. Hän on kirjoittanut jo vuosikausia hannkimansa Suomen halvimman hehtaarin vaiheista. Hehtaari on Posiolla.
Nyt hän oli käynyt Ruotsin Lapissa ja Norjassakin. Totesi molemat hienoiksi, siisteiksi ja tyylikkäiksikkin. En väitä vastaan. Upeita maisemia, tyylikkäitä kyliä ja ystävällisiä ihmisiä molemmissa naapurimaissa on.
Malmberg ihmetteli miksi matkusti itää kohti ja samalla totesi "Kemijoki-hoh hoijaa"

En kritisoi kirjoitusta, koska se kertoo mielestäni tyypillisestä suomalaisesta näkemyksestä. Muu maa mansikka. Ja sitä muuta maaatahan me sankoin joukoin matkustelemme lomamatkoillamme ihailemaan. Eikö vain? Elämyksiä, henkeäsalpaavia maisemia. Ja samalla saatamme katsoa vähän alaspäin köyhempiä maita ja asukkaitaan. Vaikka ei pitäisi, eihän?

Kertooko tämä vähän myös siitä miten arvostamme omaa maatamme ja miten sen näemme? Olemmeko vähän kotiseutusokeita ja vieraskoreitakin? Nuorempana asuessani Lapissa, en juuri kiinnittänyt huomiota lähiympäristöön, vaan katselin kauemmas. Sinne Ruotsiin ja Norjaankin ja vähän ihan pohjoisimpaan Suomen Lappiinkin. Pyhätunturikin oli hölmöille turisteille varattu. Ja se Kemijoki oli minullekkin silloin aika hoh hoijaa, vaikka siellä ahkerasti kalastelinkin. Oli vissiin liian lähellä ja liian arkinen. Ja eipä se kovin ihmeelliseltä auton ikkunastakaan katsoen näytä.

Mutta kun aikuistuu ja ikää tulee enemmän, on mieli ainakin minulla muuttunut. Jos on muualla upeaa, niin on sitä Suomessakin. Ja myös Lapissa siellä Kemijoellakin. Pitää vain katsoa ja kuunnella kunnolla, ajan kanssa.

Kemijoen matkailullisia mahdollisuuksia ei varmastikkaan ole käytetty loppuun jos nyt käytetty ollenkaan? Ei ole näkynyt lehdissä, televisiossa eikä netissäkään markkinointia, jossa olisi esitetty jotain Kemijoen mahdollisuusksia. Nyt sentään on Lapissa käynnistymässä hanke, jossa kaikki Koillis-Lapin kunnat ovat nostamassa esille Kemijoen matkailumahdollisuuksia. 80-luvulla joen käyttöä rajoitti voimakkaasti silloin vielä käynnissä ollut puun uitto. Se oli myös jonkinlainen turistinähtävyys, koska monet ohikulkumatkalla olleet matkailija pysähtyivät hämmästelemään heille vierasta näkymää. Sumaa, joka Autionimen vastuun kohdalla täytti yli puoli kilometriä leveän joen usean kilometrin matkalta kesä-heinäkuun aikana. Kun uitto on loppunut joki tuolla alueella on nyt vapaa, myös jokimatkailun kehittämiseen. Toivottavasti meneillään oleva hanke tuottaa jotain konkreettista eikä jää muutaman opastekyltin ja vaatimattoman esitteen tasolle.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Bing ja Google ne yhteen soppii!

Hakukoneiden vertailua voi nyt tehdä kätevästi täällä

Vertailu osumien määrää vertailemalla parilla hakusanalla.


"Ryttylä" Bing 9 390, eka tulos www.sekl.fi, Google 27 500, eka tulos Ryttylä-Wikipedia

"Passiivitalo" Bing 5 850, eka tulos www.passiivitalo.com , Google 295 000 eka tulos Passiivitalo-Wikipedia

Tulos kertoo, että Google löytää enemmän ja Bing vähemmän. Tulosten käyttökelpoisuus kuitenkin ratkaisee. Jätän sen kokeilijoiden selvitettäväksi.

Asuntomessuille menossa



Omakotitalon rakentamista suunnittellessamme tuli asuntomessuilla jos toisillakin käytyä. Eipä niistä paljoa kostunut ideoiden suhteen. Joitain kummallisa ja epäkäytännöllisiä ratkaisuja tosin havaittiin. Yhdessä autokatoksesta pois ajettaessa ajettiin ylämäkeen eli sadevedet lorahtavat mukavasti autokatokseen. Toisessa hyllystä vedettävä silityslauta eristi silittäjän vaatehyllyistä jne. Pieniä helposti korjattavia asioita enimmäkseen. Silloin messutalot olivat suuria ja kalliita nyt ne ovat vain kalliita. Valkeakosken messuille olis tarkoitus ajelle jonakin viikonloppuna katsastamaan mitä uutta talotekniikkaa on tarjolla ja uteliaisuus kohdistuu myös paikalla olevaan passiivitaloon (ylempi kuva) ja ns. ENSI-taloon (alempi kuva). Molemmista olen jo kuvia nähnyt ja rumia ovat. Sisälle toki pitää päästä kurkistamaan, että oivaltaa mitä "virheitä" on omassa talossa tehty. Samoin sisustusratkaisut kiinnostavat. Tämä siksi, että tyypillisenä omakotiasukkaana saan harva se päivä idean miten tuo ja tuokin kohta olisi kannattanut viimeistellä. Näin vaikka talo on ihan siisti. Mielestäni.

Uusimmassa Meidän Talo lehdessä Staffan Lodenuis arvostelee passiivitaloja sulkeutuneiksi ja sisältä hämäriksi ja siksi ankeiksi. Syynä tähän on ikkunoiden puute tai siis vähäisyys ja pienuus. Energiaa kun pitää säästää. Kas kun ei tehty ihan ikkunatonta taloa, jossa sisä puolella olisi ikkunan kuvia pitkin seiniä. Suuria ja pieniä kauniinen meri tai järvimaisemineen. Säästyisi energiaa ja voisihan nuo ikkunan kuvat korvata taulu-tv:n kaltaisilla näytöillä, joissa maisemaa voisi vaihtaa mielen mukaan. Ei muuta kuin suunnittelijat töihin ja arkkitehdit ideoimaan niin kyllä se ikkunatonkin talo päivänvalon näkee.

Ihmettelen kuitenkin vähän, miksei messuille osattu suunnitella komeaa tai kaunista ja toimivaa passiivitaloa ja muuntuva ENSI-talokin näyttää ulkoapäin kaikkea muuta kuin kodikkaalta. Entä sitten se passiivitalo Paroc

Komealla ja kauniilla en toki viittaa ns. perinnetaloihin söpöine kuisteineen ja kiharaisine ikkunanpielilautoineen. Vaan kyllä uudella suunnitteluperiaatteellakin pitäisi pystyä tuottamaan myös ulkoapäin kodikkaita koteja suomalaisille. Joitakin vuosia sitten pidettiin suunnittelukilpailu uuden "rintamamiestalon" suunnittelusta. Ja voittajaksi tietenkin päätyi tylsän näköinen rumilus, jota toki voidaan muunnella perheen tarpeiden mukaan. Valitettavasi siitä ei kuvaa pikkuhakemisella löytynyt, mutta eipä se haittaa. Yrittävätkö suunnittelijat ja arkkitehdit jäljitellä jotain Alvar Aallon taiteellisia ratkaisuja ja siinä sitten hukkaavat sen tavallisen perheen näkemykset. Vai onko minulla vain huono maku kun en heidän teostensa kauneutta ja funktionaalisuutta oivalla.

Tätä kritiikkiä ei sitten pidä yleistää näitä edellä mainittuja esimerkkejä laajemmalle. Löytyy Suomesta varmasti myös kauniita, hienoja ja kodikkaita moderneja taloja. Tietäiskö joku mistä? Rumaa Suomea on jo kovasti tutkittu ja TV:ssä päivitelty.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Ikä ja tietokoneet

Joku varmaan kokee tietokoneen käytön vähemmän kiinnostavaksi, vaikka ne, jotka näin ovat sanoneet, eivät yleensä tiedä mitä koneellaan tekisivät. Esimerkiksi eräs pirteä yli 70-v tuttavani kävi kunnan järjestämän tietokonekurssin tumpeloille (joku tämmöinen nimi kurssilla oli). Olivat käyneet perusasiat läpi ja surffailleet netissä mm. nettipankin käyttöä oli harjoiteltu samoin kotikunnan ja kelan sivuja ihmetelty. No kurssin käytyään seniori totesi, että eihän se niin vaikeaa ollutkaan, mutta en minä vaan tiedä mitä koneella tekisin, tai nettiyhteydellä. Nykyään jo monet iäkkäämmätkin eläkeläiset käyttävät nettiä kun lapset ovat koneen mummon mökkiin puoliväkisin asentaneet. Skypeä ja nettiä vähän käytellään ja muutama hurja innostuu kirjailemaa jossain keskustelupalstoilla ja joku jopa seuraakin hakee. Kuten nuoremmatkin. Mutta jos seniorikansalainen ei koneen käytöstä kiinnostu, ei sitä pidä häneltä vaatiakkaan. Tuputtaminen on vastenmielistä ja palvelujen pitää edelleenkin toimia ilman nettia ja tietokonetta. Monelle myös kännykän käyttö puhelimena riittää, tekstiviestin lähettäminen tai edes vastaanottamien ei kiinnosta tai sitä ei vain jaksa opetelle.
Tietokoneet ovat kuitenkin jääneet suurelle osalle vanhempaa väestöä vieraaksi ja hankaliksi asioiksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että monien palvelujen hyödyntäminen ei onnistu, koska ne yhä enemmään siirtyvät nettiin.

Onkohan vanhusten taloissa ja hoitokodeissa tietokoneita asukkaiden käytössä? Olisi mielenkiintoista lueskella jonkun seniorikansalaisen ajatelmia tekemisistään ja ajatuksistaan. Twitteri olisi hyvä väline jos vain käyttäjiä ja laitteita olisi.

Tietokoneita kertyy vähän kaikkien koteihin, ainakin niille, jotka koneita työssään ja vapaa-ajallaan käyttävät tai joutuvat käyttämään. Ja niitähän vanhempi polvi ihmettelee tai ainakin päivittelee.

Asunnostani löytyy yksi vanha pönttömäkki 80-luvulta. Toimi vielä kolme vuotta sitten, mutta sitten sippas eikä käynnisty vanhalla systeeemikorpullakaan. Yksi vanha pöytäkone POMI,joka vain vanheni W95 käyttiksen mukana. Pöytäköne Fujitsu,jonka ukkonen särki, siinä oli jo XP. Tiedot onnistuttiin hakkeroimaan esiin kovalevyltä avuliaan bittinikkari välineillä. Yksi epäkunnossa oleva kannettava Compac. Ei vain käynnisty enää, ei.
Toimivia ja käytössä olevia on Fujitsun pöytäkone, jossa Vista (prkle), miniläpäri Acer Aspire, Fujitsu Amilo läppäri ja HP 6530b työläppäri.

Eli epäkuntoisia koneita 3 kpl ja kunnossa olevia 4 kpl. Lisäksi on vielä kaksi vanhaa näyttöä. Elektroniikkaromua siis 5 möykkyä. Mäkin uumeniin ja sen vanhoihin korppuihin jäi mm. gradu-aineistoni ja muutamia nostalgiaa herättäviä pikku pelejä. Esim. Tetris, Qrystal Quest, BDC, Larry, Bloppo, Surgeon....Ja nämä ovat täysin mystisiä omalle jälkikasvulleni.Sille nettinatiiville.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Kehitys kehittyy, mutta pysyykö inhimillisyys mukana?

Koneellistuminen ja automaatio ovat mullistaneet maailmaa jo kai kolmesataa vuotta. Automaatio on aina vienyt joltain työntekijältä työpaikan suoraan tai epäsuorasti. Tämä on johtanut menneinä vuosisatoina muutamiin kapinoihin, jotka ovat kohdistuneet koneisiin. Esim. kehruu-jenny on yksi esimerkki alaa mullisaneesta osittain automaattisesta koneesta. Teollinen ja teknologine vallankumous on siis muuttanut kaiken ja muuttumisesta ja kehittymisestä on tullut positiivinen sana ja ilmiö. Kehitystä pidetään itsestään selvänä ja siitä on tullut myös kasvun symboli. Aina pitää olla uutta, hienoa ja entistä automaatisempaa. Tähän on totuttu eikä koneita enää särjetä vaikka tehtaan uusi prosessinohjauslaitteisto johtaakin irtisanomisiin. Kehitys on kuitenkin johtanut elin- ja elämisen tason voimakkaaseen paranemiseen myös täällä Suomessa.

Sitten vähän ajankohtaista automaateista.

Myyntiautomaatteja on Suomessa ollut jo iät ja ajat, mutta nyt on sitten avattu ensimäinen Automaattikauppa. Kyse on oikeasaan automaattikyläkaupasta. Tässä tapauksessa automaati mahdollistaa kaupan palvelujen saatavuuden pieniin kyliin, joihin eivät Siwat ja Saletkaan mahdu.

Toisessa automaattiuutisessa on kyse vanhusten ulkoiluttamisautomaatista!

Olisikohan ollut inhimillisempää palkata muutama hoitaja näille laitoksissa eläville vanhuksille? Tuohan on lähinnä karuselli eikä mielestäni ole keksintö, vaan karusellin sovellus. Vanhukset kuitenkin pitävät tästä automaatista. Ehkä se sitten on hyvä, mutta toivoisin ainakin itselleni vieruskaveria hoitopaikan karuselliin sitten kun olen hoitoa vaativassa kunnossa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo vanhanakin. Uskoisin. Inhimillisyyttä ei tulisi unohtaa.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Lukeminen kannatta aina!

Näinhän sitä mainostetaan ja olen mainoksen kanssa samaa mieltä. Nyt lopussa olevalla kesälomalla tuli luettua peräti yksi kirja! Miten tähän on tultu, että lukeminen on minulla näin vähäistä? Lapsena ja nuorena luin paljon kirjoja, jopa niin paljon, että isovanhempanin varoittelivat näön menemisella. No lasit päässä tätäkin kirjoitan, vaikka en usko kaksiteholaseja lukemisienin ansioksi. Muistan myös ollessani tokaluokkailainen kun lainasin koulun kirjastosta kirjan nimeltään Aarresaari. Paksu kirja, jossa sivuja taisi olla n. 500. Opettajani hoiti koulun kirjastoa ja epäili vahvasti, että "et kyllä jaksa tätä kirjaa lukea!" Kuukauden päästä kuitenkin kirja oli luettu. Sitä ennen oli käsissä kulunut jo pari Tarzania ja pino Viisikkoja. Vuosien kuluessa lukeminen jatkui edelleen hvyällä tahdilla. Luettuja kirjoja en laskenut, mutta luettua tuli Sinuhe ja muut Waltarin kirjat Karvajalkoineen päivineen. Juokse poika Juokse  jäi mieleen kuten Tuntematon sotilas ja muutama Päätalon opuskin. Alistair McLeanin sotakirjat luin kaikki. Jerry Cottonit kelpasivat myös kuten kaiken maailman sarjakuvat ja myös Agatha Christien kirjailut. Lukioiässä tuli scifi-kausi ja myös Vonnegut löytyi tuolloin kuten Kafkakin. jne....

Lukuintoni jatkui vielä pitkään armeijan jälkeenkin. Armeija-aikana lukaisn opuksen nimeltään Sota ja Rauha. Jokin aika sitten huomasin, että lukemistahti on enää yksi tai kaks kirjaa vuodessa! No kävelin lomani alkajaisiksi lähikirjastoon
ja hyllyjen välissä harhailtuani käteeni valikoitui kirja nimeltään Austerlitz. Lueskelin sitten kirjaa kotiterassilla ja siina lukiessani huomasin miten kirja vie mukanaan ja ajan kulumista ei huomaa. Todella rentouttavaa. Tahtoo lisää..varasin kirjastosta jo pari kirjaa.

Netissaä samoillessani ole löytänyt useita blogeja, joissa arvioidaan, esitellään tai keskustellaan kirjoista ja kirjallisuudesta.
Tässä muutama, joita seuraan ja suosittelenkin.

Lukupaikka
Operaatio lukutoukka
Kirjatohtori
Jussi Siirilä

Vielä vähän kirjastoista: Tämän vuoden aikana on kotikuntani Hausjärvi päättänyt säästää sulkemalla Ryttylän ja Hikiä sivukirjastot. Molemmissa taajamissa asuu pari tuhatta asukasta. Päätökset on näköjään tehty vähin keskusteluin ja asiasta on ollut vain pari uutista paikallislehdissä. Hausjärven kunnanvaltuutetuista ei kukaan ole asiaa aktiivisesti tuonut esille ennen kuin viime viikkoina, jolloin on perustettu myös Facebookkiin kirjastojen lopettamista vaativa ryhmä. Lopettamispäätös on kuitenkin niin pitkällä, että mitää ei liene enää tehtävissä. Ihmettelen myös vähän kunnanvaltuutettujen passiivisuutta netissä. Ei näy juuri Hausjärveläisiä blogin pitäjiä. Hämäläiset ovat hitaita.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Lappi

Aluksi muutama näppäämäni kuva Pyhätunturin vaellukseltani, joka alkoi Kultakerolta ja jatkui sieltä Ison kurun, pyhän kasteen putouksen, karhunjouomalammen ja Annikin lammen kautta Huttuloman autiotuvalle. Paluu samaa reittiä. Matkaa tuli noin parikymmentä kilometriä. Suuri osa reittiä kulki pitkospuita tai lankkusiltoja ja portaita pitkin. Isokurusta johti ylös portaat, jossa on 375 askelmaa. Maisemat ja luonto tekevät vaikutuksen kuten jaloissa tuntuva portaiden kiipeäminenkin.





Lapissa lapsuuteni viettäneenä seuraan edelleenkin Lapin asioita melko aktiivisesti. Kotiini tulee edelleen Itä-Lapin paikallislehti Koillis-Lappi, jota seuraamalla saan hyvän kuvan Itä-Lapin ja erityisesti Kemijärven seudun ajankohtaisista asioista ja mielipiteistä. Stora Enson Kemijärven tehtaan lopettamiseen liittyvä yhtiön jätejärven tilanne puhuttaa ja huolestuttaa paikkakuntalaisia. Samoin Soklin kaivoshanke ja sitä varten suunniteltavat rautatielinjauskset herättävät keskustelua ja saa monet heristämään sormeaan ns. city-vihreille, joiden syyksi kaikki alueen ongelmat on helppo heittää.

Täällä etelässä Lappi nähdään porojen, lumen, sääskien, matkailukeskusten ja joulupukin maana. Näillä Lappia myös markkinoidaan näkyvästi. Paitsi Itä-Lappia. Kun Yle tai muu tv-kanava tekee juttua Lapista, mennään Leville tai Rovaniemelle. Muualle toimittaja menee vain urheilutapahtumien yhteydessä. Kemijärvi on viime vuosina saanut poikkeuksellisen paljon julkisuutta. Huonoja uutisia ovat olleet sellutehtaan lopettaminen ja muuttotappiot kerrostalojen purkamisineen. Hyviä uutisia ei juuri ole näkynyt, vaikka Taivaan tulet ovatkin ruudun kautta luoneet positiivista mielikuvaa alueesta.

Lapin tulevaisuus riippuu muutaman toimialan tai asia tarjoamista mahdollisuuksista. Näitä ovat luonto, matkailukeskukset, poronhoito, metsä ja kaivosteollisuus. Myös Venäjältä voi avautua mahdollisuuksia. Suuret hankkeet kuitenkin luovat helposti työpaikkojen lisäksi uhkia. Poromiehet pelkäävät elinkeinonsa puolesta, matkailukeskukset Lapin luontokuvan ja luonnonsuojelijat luonnon säilymisen puolesta.

Esimerkiksi kaivosteollisuus elää vahvaa kasvua, vaikka meneillään oleva talouslama onkin laskenut kaivostoiminnan kannattavuutta. Kaivos kuitenkin tarkoittaa voimakasta kajoamista luontoon ja juuri tämä onkin noussut ongelmaksi Soklin kaivoshankkeen kohdalla. Kaivokselta suunniteltu ratalinjaus kun kulkee Natura-alueen poikki. Uutisten ja lehtijuttujen perusteella näyttää siltä, että tämä asia on tullut yllätyksenä esille vasta nyt meneillään olevan YVA-menettelyn aikana kun ympäristökeskus on ottanut linjaukseen kielteisen kannan. Eikö suunnittelijoilla tullut mieleen keskustella asiasta etukäteen ympäristökeskuksen edustajien kanssa? Näin olisi ainakin saatu lisäaikaa joko Natura-aleen rajaukseen tai uuden ratalinjauksen suunnitteluun. Nyt alueen kunnat pelkäävät, että Yara suuntaa Venäjän puolelle ja tekee rikastamonsa sinne. Lisämausteen hankkeeseen tuo mahdollisuus uraanin löytymiseen samalta alueelta. Tämä onkin jo herättänyt laajaa huolta.

Tehtiinpä Lapissa mitä hankkeita tahansa, tulee vastaan kysymyksiä jotka koskevat luonnonsuojelua, poronhoitoa ja matkailua. Törmäyksiltä tuskin mikään hanken vältyy.

Näkisin kuitenkin Lapissa mahdollisuuksia näiden erilaisten näkökulmien aiheuttamien ongelmien ratkaisuun, siten että mikään hanke ei vie poromiehiltä elinkeinoa, tuhoa arvokasta luontoa eikä estä metsästä riippuvaisen teollisen toiminnan jatkumista. Kompromisseja joudutaan vamasti tekemään.

Lapissa riittää yritteliäisyyttä ja aktiivisuutta, mutta riittääkö asukkaita? Nuoret lähtevät muualle heti kun pystyvät ellei Lappi tarjoa menestymisen mahdollisuuksia. Pelkästää tuen varaan ei Lappiinkaan kannata yrityksiä perustaa.

Matkailussa ja metsässä on mahdollisuuksia ellei Lappi leimaudu loppuun käytetyn luonnon maaksi.