sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Talvikelit jatkuvat, mutta 2nd life jumittaa...

Nyt on siis pitkästä aikaa oikea talvi täällä eteläisessä Suomessakin. On lunta on pakkasta. Pari kertaa on pihaa päässyt kolaamaan. Pakkaslumi on kevyttä eikä lumitöistä oikeaa urakkaa itselleen ole aikaan saanut. Pienen hien ja siistin pihan kuitenkin. Myös kesällä niin mukava terassi on lumen peitossa. Saunan jälkeen siellä piti kuitenkin käväistä jäähdyttelemässä ja lumijäljet jättämässä.










Näin talven keskellä olen myös miettinyt Second Life:n asentamista ja tämä virtuaalimaailman kokeilemista. Loin viikko sitten itselleni hahmon ja asensin ohjelman kotikoneelleni. Hahmon nimen joutui valitsemaan luettelosta. Ei siis voinut käyttää omaa tai keksimäänsä nimeä?  Käynistin ohjelman, mutta wtf!!! "Second Life lakkasi toimimasta"  Tietäiskö joku mistä johtuu? Näytönohjainongelmasta voisi kuulemma ola kysymys?