lauantai 17. huhtikuuta 2010

Talvi jätti jälkensä metsään.

Kuluneena talvena näytti metsä pitkän aikaa tosi upealta. Lumi ja kuura koristivat upeasti kaikkia puita ja toki myös talojen kattoja.  Eli kun oli lunta maassa, oli sitä puussakin.Talven aikana lumi kertyi puihin tykyiksi, jotka taivuttivat painollaan suuriakin puita. Nyt lumien sulattua olen alkanut taas lenkkeillä läheisessä harjumaastossa ja olen huomannut, että tykkylumi on katkonut useita puita lenkkipolkujeni varsilta. Metsänomistajille tällaisesta on haittaa, mutta luonto taitaa kiittää. Kolopesijöille löytyy uusia mahdollisuuksia pesäkolojen rakentamiseen ja lahopuussa elävät ötökät ovat haluttua syötävää esimerkiksi palokärjelle, joka juuri tällä alueella asustelee.
Laajemmista tykkytuohoisa metsänomistajat saanevat jotain korvaustakin? Mutta nämä kaatuneet puut tuskin montaa vuotta paikallaan ovat koska alueelle on tulossa suuri sorakuoppa, ellei hankkeesta tehdyt valitukset johda soranottoluvan perumiseen.