lauantai 4. joulukuuta 2010

Taloushallintoa ilman exceleitä ja ruutuvihkoa

Näin vuoden vaihteen lähestyessä tulee mietittyä myös tulevan vuoden hankintojen ja muiden kulujen suuruutta. Olen itse pitänyt excelillä jonkinlaista kulukirjanpitoa ja vuosiarvioita myös tulevalle vuodelle, jotta näkisin minkälaisiin menoihin kulutukseni kohdistuu ja mihin hankintoihin pitää vuoden aikana valmistautua. Exceleiden ylläpito vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta ja myöskin jonkin verraan aikaa. Aika työlästä siis. Mutta jos on onnistunut tekemään selkeän excel-taulukon tätä varten, ei tietojen ylläpitö mitää vaikeaa ole.

Kulujen seurantaan ja oman talouden hallintaan on tarjolla myös netissä toimivia, maksullisia palveluja.
Nämä palvelut keräävät tiedot asiakkaan pankkitapahtumista, mikä asettaa palvelujen luotettavuudelle ja tietoturvaominaisuuksill kovat vaatimukset. Kuinka helposti antaisit, jollekkin nettissä toimivalle palvelulle oikeudet päästä käsiksi tilitapahtumatietoihisi?

Yhdysvalloissa toimiva mint.com (The best way to manage your money) palvelu on ehkä alan tunnetuin toimija ja Euroopan puolella toimivista suomalainen Balancion (Vaivaton palvelu hallita raha-asioita) on meitä suomalaisia lähinnä oleva.
Mint com esittelee turva-asetuksiaan näin:


Balancionin esittevideota en tähän saanut upotettua, mutta tietoturva-asetukset esitellään selkeästi heidän sivuillaan.

Mitä nämä palvelut sitten tarjoavat?

Palvelu hakee nettipankistasi kaikki tili- sekä luottokorttimaksutapahtumat. Kaikkia näitä voi luokitella eri tapahtumätyypeille kuten esimerkiksi polttoaineet, asuminen, matkat jne. Palvelulla saat kaikki tilitapahtumasi, myös muissa pankeissa olevat tilit, selkeästi samaan näkymään ja näin saat selkeät yhteenvedot taloutesi tilanteesta. Mikäli teet paljon käteismaksuja, joudut naputtelemaan tiedot näistä erikseen järjestelmään. Käytä siis korttia. Palvelun esittelyn mukaan arvioituna, palvelun näyttää erittäin kätevältä ja helppokäyttöiseltä.

Palvelua voi kokeilla ilmaiseksi viikon. Vuosimaksu on 49 euroa, mikä  on aika edullinen hinta, mikäli sillä saadaan luotettavasti ja sujuvasti toimiva palvelu.



Tietojen haku

Tietojen haku tapahtuu nettipankkisi käyttöliittymän kautta. Palvelu ei kysy käyttäjien pankkitunnuksia vaan palvelun käyttäjä käyttää tunnuksiaan tilitietojen hakemiseen verkkopankista verkkopankin sivujen kautta. Verkkopankkitunnukset eivät siirry Balancionille. Tiedot haetaan suojatulla yhteydellä, mitään tietoja muuttamatta silloin kun käyttäjä haluaa.
Tapahtumien luokittelu on automaattista, mutta luokittelua eli kategoriaa voi itse muutaa haluamakseen.


Jos halutaan perheen koko talous sisältymään tähän palveluun, pitää perheen kesken pystyä sopiman mitkä tilit palveluun liitetään. Muuten palvelu tarjoamat hienot näkymät ja taulukot jäävät vajaiksi ja excelöinti onkin parempi ratkaisu.