sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Vaikka vuodet kuluu ja kuluttaa, 11.9.2001 ei unohdu!

Tänään taas huomaan, kuinka nopeasti aika onkaan kulunut. Kirjoitin ensimmäisen kerran WTC:n tapahtumista jo 11.9.2009. Aihe on edelleen ajankohtainen ja herättää paljon keskusteluja tuottaa katsauksia tiedotusvälineisiin, joten tässä tuo kirjoitus vielä kerran.

Sytytän illalla kynttilän kaikkien WTC 911  uhrien muistoksi.

Maailma muuttui.

Vaikka vuodet kuluu ja kuluttaa, 11.9.2001 ei unohdu!


Tuo päivä on jäänyt hyvin elävänä minun ja myös kotona olleiden läheisteni mieleen. Kaikkien muistama uutispäivä vertaansa vailla.

Olin tuolloin matkalla New Yorkissa. Saavuimme illalla 8.9.01 New Yorkiin ja jo lentokoneessa nähty WTC-mainos toi mieleen ajatuksen: "Tuolla on pakko käydä!" Ja  seuraavana aamuna olimmekin jo kävelyllä Manhattanilla. Siistiä, hienoa, upeaa. Oli pakko soittaa kotosalle ja kertoa missä mennään. Matka liittyi työmatkaan eikä siitä kovi suuri joukko tiennyt. Näkemistä riitti ja niska meinasi puutua. Itapäivällä noin klo 15 astelimme sisään WTC rakennukseen, jossa ostimme liput "Observatorioon". ( TOP OF THE WORLD TRADE CENTER OBSERVATORIES) Lippu maksoi 13,50$.
Lippu.
Hissi vei ylös ja siellä sitä töllisteltiin muiden turistien kanssa. Ennen kattotasanteelle astumista oli valokuvaus ja oman kuvan wtc-taustalla ,olisi saanu 25 dollarilla. Kallis kuva, enkä ostanunt! (Harmittaa vieläkin säästäväisyyteni tässä) Näkymät olivat upeat joka suuntaan. Kamera ei tullut minulla mukaan!! Matkakumppanini näppäili toki muutamia kuvia.

Lähetin kotiin pojalleni (silloin 6 v.)kortin: " Hei! Lämmintä riittää täällä Atlantin takana. Kävin 107 kerroksisen talon katolla!! Eikä huimannut. Matka on vasta alussa. Seuraavaksi Chattanooga ja St Louis. Pidä hyvää huolta äidistä. Terv. Isi."

Seuraavana päivän tein joitain työhommia tietokoneella ja kännykällä. Kännykkä oli erikseen tätä matkaan varten hankittu. Joku Nokian kännykkä amerikkalaiseen puhelintaajuuksiin sovitettuna. Kännyköitä ei kovin paljoa katukuvassa näkynyt. Ja muutamille kiinnostuneille puhelintani jouduinkin esittelemään. Olin hieman ylpeä suomalaisesta Nokiasta :)

Aamulla 11.9 kävimme aamiasella ja työhön liittyvät asiat olivat päällimmäisenä. Neuvotteluja, neuvotteluja.
Palasimme hotellihuoneeseen, josta oli näkymä Manhattanille. ( matkaa oli joitakin kilometrejä). Tarkoitus oli lähteä parin tunnin kuluttua tehdaskäynnille. Hotelllihuoneen ikkunasta näkyi WTC-tornit ja kiinnitin huomiota pilveen toisen tornin huipun sivulla. Pilvi oli jo pitkä ja epäilin sitä savuksi. Lähetin kotiin tekstiviestin "wtc palaa!". Vastausviesti tuli samantien "älä polta näppejäsi :)"
Avasin television ja sieltä näkyi suoraa lähetystä palavasta tornista! Toimitajat selostivat, että lentokone oli törmännyt torniin ja pohtivat samalla mikä harhautti koneen törmäyskurssille. Kesken tämän pohdinnan kuvassa näkyi kuinka matkustajakone törmäsi ja upposi toiseen torniin!

Ikkunasta näkyi kun toisen tornin kyljestä pullistui tumma, pyöreän muotoinen savupilvi. Sitten seurattiin tapahtumia televisiosta ja ikkunasta. Jonkin ajan kuluttua näin ikkunasta että hotellin pihaan kurvasi neljä poliisiautoa ja hetken kuluttua koko hotelli tyhjennettiin. Alas päin mentiin täydellä hissillä, joka muutaman kerroksen jälkeen yllättäen pysähtyi kerrosten väliin! Monelaisia ajatuksia tunki mieleen. Tässä vaiheessa oltiin jo varmoja, että kyseessä oli terroriteko. Yksi nainen oli hätääntyneen näköinen. Pian hissi kuitenkin jatkoi alas asti. Olin huoneesta lähtiessäni ottanut tietokonelaukun mukaan. Sitten töllisteltiin laukut kainaloissa hotellin muiden asukkaiden kanssa kadun toisella puolella tunnin verran. Tuli hiki. Paikalla ollut leppoisa poliisi kertoi vihjeesta, jonka mukaan hotellissa asui epäilyttäviä tyyppejä, ehkä jopa arabeja. Ketään ei kuitenkaan poliisiautoihin hotellista viety.

Ihmiset olivat tilanteeseen nähden yllättävän rauhallisia ja erittäin avuliaita ja valmiita toisten auttamiseen. Hotelliin tuli paljon ylimääräisiä ihmisiä, jotka majoitettiin käytäville ja joille hotelli tarjosi juotavaa. Lentokenttä oli tyhjennetty ihmisistä. Moottoritie oli täynnä matkalaukkuja kantavia ihmisiä. Kaikenlaisia huhuja ja hurjia pelastautumistarinoita kuultiin. Kolme matkustajakonetta oli kuulemma ammuttu alas ja joku vanha mummo oli kuulemma selvinnyt hengissä tornin romaduksesta, vaikka oli ollut romahduksen alkaessa tornin katolla. Arabiterroristeja epäiltiin heti iskun tekijöiksi. Kännykät eivät toimineet kuin ajoittain. Kaupungista ei päässyt pois, joten jouduimme jäämään hotellliin vielä kahdeksi yöksi.
Ajoimme vuokra-autolla (jonka olimme vuokranneet ennen tapahtumia) ulos kaupingista kahden päivän kuluttua, vaikka hotellin henkilökunta varoitteli lähtemästä. Poliisi pysäytti automme ja neuvoi meitä toiseen suuntaan, eksyimme hiemanja kysyimme kadun laidalla notkuvalta mustalta mieheltä neuvoa. Paikka oli Brooklyn. Mies oli hvyin ystävällinen ,kuten amerikkalaiset yleensäkin, ja neuvoi ajoreitin. Osoitti oikealle, mutta sanoi kuitenkin left? Pääsimme lopulta kaupungista ulos noin kahdessa tunnissa. Ajoimme Woodstock nimisen paikan ohi. Ajoittain autoon tuli haisunäädän hajua kun tiellä oli niiden raatoja.

Koska lentokoneet eivät lentäneen, ajoimme määränpäähän autolla. Kilometrejä tuli toista tuhatta, ehkä enemmänkin. Yövyimme matkan aikan autoillessamme St Lousissa , Chattanoogassa ja Moberly-nimisessä pienessä kaupungissa. Nashvillen, Knoxvillen ja muutaman muunkin "villen" ohi mentiin. Matkan aikana amerikkalaiset osoittautuiva hyvin ystävälliksi joka tilanteessa. Tapahtunut tietenkin halllitsivat puheenaiheita. Pääsimme kotimatkalle kuitenkin alkuperäisen aikataulumme mukaisesti. Lentokentällä turvallisuustarkastus oli perusteellinen. Passin tarkastaja tiskin takana oli arabinainen, jolla oli koko pään peittävä huivi. Ei ollut tiedotusvälineitä Helsinki-Vantaan kentällä vastassa. Edellisellä koneella tulleiden haastattelut olivat riittäneet.
Paikallislehden toimittaja kyllä soitti New Yorkiin ja kysy mitä kuuluu. Vastasin ja sain nimeni paikallislehteen.

Oli erittäin mukava palata kotiin. Poika oli piirrellyt kuvia, jossa ihmiset hyppivät palavasta kerrostalosta.
Työpaikkalla sain kertoa reisustamme useaan otteeseen.






perjantai 9. syyskuuta 2011

Miinakielto

Ottawan sopimus solmittiin jo vuonna 1997 mutta, Suomessa odotellaan vielä.
Miinamies
(Olin paikalla kun tuo kuva totettiin, mutta en muista montako miina kaveri kannatteli. Vahva mies.)

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Uhkaava ja lupaava kuntauudistus

Pienen kunnan pienen maaseututaajaman asukkaana olen automaattisesti hieman huolestunut kun puhutaan kuntaliitoksista tai -uudistuksista. Tämä maaseututaajama kun toimii ja palvelutkin pelaavat ainakin tyydyttävästi. Käytännössä nämä uudistukset ovat aina tarkoittaneen palvelujen ja päätösvallan kaikkoamista kauemmaksi. Kaukana kaikki on tehokkaampaa ja parempaa kuin keskuskeittiön ruoka.
Tällaiset Ryttylän (n. 1800 asukasta) malliset maaseututaajamat voivat näissä uudistuksissa näkyä päättäville tahoille vain kasvottomina lukuina ja kaavioina. Seuraukset voivat olla karuja. Säästöjen nimissä kirjaston aukioloaikoja lyhennetään minkä seurauksena kävijämäärät laskevat. Saadaan tilastodataa, jonka perusteella kirjasto voidaan kokonaan sulkea. Koululaiset voisivat kulkea sujuvasti bussilla suurempaan ja tehokkaampaan kouluun eikä kylän omaa koulua tarvitsekkaan laajentaa tai remontoida. Toisaalta kunta on jo itse lyhentänyt kirjaston aukioloaikoja. Mutta koulun laajentamiseen on monen vuoden jahkaamisen ja lykkäämisen jälkeen sitouduttu. Näin ainakin kunnanjohtaja paikallislehdessä vakuutti. Ellei sitten hallituksen säästöluuta torppaa tätäkin hanketta.

On kuitenkin palveluja, jotka kaipaavat parantamista. Vanhusten huolto ja muut terveyspalvelut. Kansa vanhenee ja hoitoa tarvitsevat lisääntyvät. Riittääkö pienen kunnan rahkeet näiden palvelujen ylläpitoon? Ei näytä suurempienkaan kuntien rahkeet kunnolla riittävän.
Hallitus touhuaa tarmokkaasti ja luvassa on jo vuoden lopulla kartta, joka kertoo miten kuntien hallinto järjestetään. Ilmoitusluoteinen asia siis. Veikkaan, että odotettavissa on aikamoinen rähinä ellei uudistuksesta edes neuvotella uudistuksen kohteena olevien tahojen kanssa. Ärtymystä on jo havaittavissa. Sanelu ei ole rakentavaa.  Tyyli, jolla muutokset toteutetaan, voi pilata koko uudistuksen vaikka jonkintasoinen kuntauudistus on hyvinkin tarpeellinen. Asukkaan kannalta on aika lailla yhdentekevää miten hallinto järjestetään kunhan se vain toimii hyvin ja huomioi myös paikalliset olosuhteet ja ihmiset sekä heidän tarpeensa.

Uudistus lupaa paljon, mutta kuulostaa uhkaavalta kun ministereiden kannanottoja kuulee. Ymmärrän paikallisten kuntapoliitikkojen huolen. Oma ja kannattajien asema on muuttumassa ja näyttää siltä, että muutokseen ei voi vaikuttaa mitenkään.